Hittidekkari Kiltin tytön murhaopas saa loppuhuipennuksensa trilogian päätösosassa.
Itseoppinut etsivä Pip on tottunut tappouhkauksiin viraalin true crime -podcastinsa jälkimainingeissa. Siitä huolimatta Pipiä alkaa huolestuttaa, kun joku lähettää hänelle anonyymisti saman kysymyksen uudestaan ja uudestaan: Kuka etsii sinua, kun sinä katoat?
Pian Pip tajuaa, että joku seuraa häntä tosielämässä. Kun hän löytää yhteneväisyyksiä vainoajansa ja kuusi vuotta sitten kiinni jääneen sarjamurhaajan välillä, hän pohtii, onko kaltereiden takana sittenkin väärä mies.
Poliisi kieltäytyy toimimasta, joten Pipin on löydettävä epäilty omin päin ennen kuin hänestä tulee seuraava uhri.
Sissi
20.5.2024
Hyvä jatkumo sarjan aiemmille osille. Paikoittain epäuskottava (ja hieman yliampuva), varsinkin kun päähenkilöt ovat vasta teinejä. Kivan jännittävää luettavaa kuitenkin etenkin nuorille.
Saana
15.5.2024
Alku oli tosi hyvä, mutta olisin toivonut loppuun jotain enemmän. 🤔 Tarinaa oli välillä raskasta kuunnella ja oli myös osittain arvattavissa, mutta sanoisin silti että kirja oli ihan hyvä 😊👍🏻
Henna
13.5.2024
Paras jätettiin viimeiseksi ❤️